rakkaudella minä

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Viikonloppu keskellä kevättä

Ei tuu kyllä mieleen milloin oisin ennen tätä ollut iloinen ja huojentunut että on maanantai! Oli mukavan, ehkä vähän rasittavan, tapahtumarikas viikonloppu.
Perjantaina kävin Sellossa ja Essin synttäreillä Kokomossa ja Roba Kympissä kun Kokomo oli ihan tupaten täynnä.
Lauantaina sitten Viroon työporukan kanssa ja eilen takaisin ja siitä heti Henrysiin ja sieltä kotiin porukan kanssa. 

Tällä kertaa mulla on jopa kuvia tapahtuneista! 
Osa kännykällä ja osa järkkärillä. 
Mä en kuitenkaan mitenkään kunnolla kuvaillut vaan laivassa kävellessä ottanut ohimennen muutaman kuvan. 
Ne on heilahtaneita, automaatti asetuksilla ja huonoja, mutta ne on muistoja ja todistusaineistoa siitä että olin laivalla ja kaikki alla.




 Aloitetaan nyt tästä. 
Lähdin hakemaan Pitäjänmäestä mun vaatteita ja eksyin vanhojen kämppisten luokse ja sieltä jotain ihmeen tietä mamaan. Kuva on DTMstä.


 Mutta itse risteily!
 Eli kun mentiin länsiterminaalille se oli ihan tupaten täynnä.
 Eikä meno siitä paljon laivalla muuttunut. Sitä jengiä vaan tuli ja tuli ja tuli ja no, oli.

Laivaan päästyä oli (en kerro mikä kerros)704 hytissä "avajaismaljat" ja sit meno lähti.

 puin mekonki päälle. ja siinä oli sitten se lauantai-ilta kuvina. siellä oli mm karaokea ja discoa. 
Olin ensimmäinen joka lähti nukkumaan, en humalan vaan väsymyksen takia. Hihi.
 Mentiin aamulla sun deckille ottamaan aurinkoa ja chillailemaan. Olin lyhyt hihaisessa ja oli ihanan lämmin <3.











 "otetaan muistisäännöks et meidän hytti on kerroksessa missä on kukka.. aa ei otetakaan kun tää kukka on joka kerroksessa"
 Sunnuntaina kun muut meni buffettiin, tää nirso meni hyttiin syömään mansikkasuklaata ja katsomaan two and half meniä. <3


Reissun jälkeen bussilla Kamppiin katsomaan tätä kaunotarta <3
 oioioi, turkuun kesällä.
 Henrysiin yhdelle.







 ja sieltä sitten junalla Miekkaileen.


ei kommentoitavaa.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

oon lukenut sun blogia pidemmän aikaa ja vaikutat mahtavalta tyypiltä :-) jotenkin löydän itsestäni niin paljon samaa :-) olisi niin mukavaa pystyä tutustumaan suhun...

dudeherox kirjoitti...

No tutustu ihmeessä!
Qruiserissa, facessa... :) oon kiva enkä pure.

Anonyymi kirjoitti...

lupaatko? :-P

dudeherox kirjoitti...

Lupaan. :)

Anonyymi kirjoitti...

heitin viestiä faseen :-)

dudeherox kirjoitti...

Joko oot joku mun tuttu (enkä tajua) tai viesti ei oo tullut.